Yhdysvaltalainen Alight Solutions LLC tarjoaa palveluita etuuksien käsittelyn sekä pilvipohjaisia HR- ja rahoitusratkaisuja. Lisäksi yhtiö tarjoaa henkilöstön ulkoistuksen ja konsultoinnin palveluita. Etuuksien käsittelyn palvelut kattavat muun muassa etuushakemuksien käsittelyn, taustaselvitysten tekemisen ja etuuksien jaon hallinnoinnin. HR- ja rahoitusratkaisut puolestaan kattavat esimerkiksi SaaS-ratkaisuihin liittyvää neuvontaa ja sovellusten hallinnoinnin palveluita. Monia yhtiön palveluita voi saada integroidusti.
Alight Solutions on perustettu vuonna 2017, ja yrityksen päätoimipaikka sijaitsee Lincolnshiren kaupungissa Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Kansainvälisesti toimivan yhtiön asiakaskuntaan kuuluu 4 300 erikokoista yritystä 100 eri maassa. Työntekijöitä yhtiöllä on 15 000. Integroitujen digitaalisten henkilöstö- ja rahoituspalveluiden pilvipohjaisena ratkaisutoimittajana yhtiöllä on markkinajohtajan asema. Yhtiön henkilöstön sitouttamisen palveluita käyttää 50 % Fortune 500 -yhtiöistä, ja kaikkiaan yhtiön palveluita käyttää yli 70 % Fortune 100 -yhtiöistä.
Kesäkuussa 2021 yhtiö julisti yhdistymisen SPAC-sijoitusyhtiö Foley Trasimene Acquisition Corporationin kanssa. Alight Solutionsin osakkeet on noteerattu New Yorkin pörssissä (NYSE), ja niiden kaupankäyntitunnus on ALIT.
Jos kiinnostuit sijoittamaan yhtiöön, lisää ALIT-osake nyt eToron seurantalistallesi.