Allogene Therapeutics on kliinisen vaiheen bioteknologian yhtiö, jonka alaa ovat erityisesti terveydehuollon tarpeisiin suunnitellut ratkaisut. Vuonna 2017 perustettu yhtiö pitää päämajaansa San Franciscon eteläpuolisella alueella, Kaliforniassa. Yhtiön toiminta lkeskittyy vahvasti immuno-onkologiaan. Kaupankäyntitunnusta ALLO käyttävän yhtiön tehtäviä ovat syöpien ja kasvainten hoitoon tarkoitettujen, geneettisesti kehitettyjen T-solujen kehittäminen ja kaupallistaminen.
ALLO listautui nopeasti pörssiin huomattavan nopeasti perustamisensa jälkeen, vain vuoden kuluttua. Nyt yhtiön löytä NASDAQ GS -pörssistä. Yhtiön osakkeet olivat nousseet parhaimmillaan yli 100 prosenttia toukokuussa 2020. Allogene Therapeuticsilla on yli 250 työntekijää vuonna 2020. Yhtiö uskoo vahvasti, että heidän kehittämänsä AlloCAR T -hoitomenetelmät ovat seuraava suuri mullistus syövän hoitamisessa.
Yhtiön osakkeen hintakehitystä voit tarkkailla lisäämällä ALLO:n listallesi.