GOLD Gold
Kohteen Gold hinta
-2.80% Kulunut viikko
Edellinen Lopetus
1.87K
Päivän vaihteluväli
52 viikon vaihteluväli
1Y Tuotto
13.2%
Kohteen Gold viimeisimmät uutiset
Tietoja kohteesta Gold
Kulta on perinteinen kaupankäynnin väline ja sillä on pitkä historia osana taloussektoria. Kultaa on käytetty valuuttana ja korukaupassa vuosisatojen ajan. Viimeisimpänä teollisuuden ala on löytänyt kullan, sillä sitä on alettu käyttää esimerkiksi teknologia- ja elektroniikka-alojen tuotteissa. Kultaa käytetään muun muassa katalysaattoreiden, tuulilasien ja sydämentahdistimien valmistamisessa.
Kulta tasapainottaa valuuttojen arvon muutoksia ja keskuspankit sitovat valuuttoja kullan arvoon. Sitä käytetään myös vakuutena ja vivutuksen työkaluna. Sijoittajat käyttävät kultaa ja muita arvometalleja inflaatiolta, deflaatiolta ja devalvaatiolta suojautumiseen. Kullan arvoon vaikuttavat talouspolitiikka, geopolitiikka, luonnonkatastrofit ja Yhdysvaltain dollarin arvo. Geopoliittinen riski on kullan arvon muutosten avaintekijä ja epävarmoina aikoina kullan arvo tavallisesti kasvaa. Historiallisesti kullan hintaan ovat vaikuttaneet erilaiset politiikan tapahtumat, kansanäänestykset ja sisällissodat.
Kulta on yksi eniten seuratuista hyödykkeistä rahamarkkinoilla ja sitä kaivetaan jokaisella mantereella paitsi Etelämantereella. Kullasta alettiin käydä kauppaa pörssissä vuonna 1974, jolloin se lisättiin COMEX-pörssiin. Kullasta käydään kauppaa hyödykkeenä, mutta sen arvoon myös sidotaan muita sijoitusinstrumentteja, kuten valuuttoja. Kultaa voi ostaa esimerkiksi harkkona tai kultakolikkoina ja niitä myydään sijoitustarkoitukseen muiden sijoitusjalometallien tapaan myös Suomessa. Kultaa myydään hyödykkeenä pörssissä, jolloin sijoittaja sijoittaa raaka-aineen arvon muutoksen fyysisen tuotteen sijasta. Saatavilla on esimerkiksi futuureja ja viputuotteita, jotka seuraavat raaka-aineen maailmamarkkinahintaa ja käyttävät sijoittajan valitsemaa vipukerrointa. Kullan hintaa seurataan spot-hintana, joka on se hinta, jolla kultaa voi ostaa juuri sillä hetkellä.
Seuraa kullan hinnan kehitystä lisäämällä se eToron sähköiseen salkkuusi.
Show MoreMarkkinatunnelma
91% Vahva Osta
sijoittajistamme sijoittaa kohteeseen
GOLD
Osta:
91%
Myy:
9%
Ihmiset ostivat myös
- EURUSD EUR/USD 0.41%
- OIL Oil -1.47%
- SILVER Silver 0.49%
- NATGAS Natural Gas 2.66%
- PLATINUM Platinum 1.49%