Esittelyssä eToron tiimi

Yoni Assia

TOIMITUSJOHTAJA JA PERUSTAJA
Yoni Assia on maailman johtavan sosiaalisen kaupankäyntialustan, eToron, toimitusjohtaja. Yonin kiinnostus rahoitusalaan ja tietotekniikkaan alkoi jo nuoruusvuosina. Lopulta hän päätti yhdistää kiinnostuksen kohteensa. Yoni on YPO-järjestön jäsen, ja hän pääsi Financial Newsin arvostetulle Fintech 40 -listalle, minkä lisäksi City A.M. lisäsi hänet Fintech-alan 100 tärkeimmän vaikuttajan joukkoon. Yonilla on tietotekniikan ja johtamisen B.Sc.-tutkinto ja tietotekniikan MSC-tutkinto.

Ronen Assia

TUOTEJOHTAJA JA YKSI PERUSTAJISTA
Ronen on yhdistänyt teknologiaa ja suunnittelua jo 20 vuoden ajan luodakseen tuotteita, jotka toimivat monilla eri alustoilla. Ennen eToron perustamista Ronen suunnitteli lääkinnällisiä laitteita, kodinkoneita sekä työpöytä- ja verkkosovelluksia. eTorolla Ronen valvoo tuotteita ja suunnittelua. Hän on suorittanut teollisen muotoilun kahdidaatintutkinnon Bezalel Academy of Arts and Design -taidekorkeakoulussa ja tuotesuunnittelun maisterintutkinnon Lontoon Royal College of Art -taideyliopistossa

Shalom Berkovitz

eToron talousjohtaja ja varatoimitusjohtaja
Berkovitz liittyi eToron tiimiin vuonna 2016, ja hän toimii talousjohtajan ja varatoimitusjohtajan tehtävissä.  Berkovitz johtaa eToron toimintaa Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa.  Berkovitzilla on yli 28 vuoden johtamiskokemus teknologia-alan, verkkokaupan ja online-mainonnan parista. Hän on aiemmin työskennellyt toimitusjohtajana DSNR Media Groupilla, joka on yksi Euroopan johtavista tulosperusteisista mediatoimistoista, ja talousjohtajana Golden Pagesilla (Israel Yellow Pages). Berkovitzillä on sähkötekniikan BSc-tutkinto Israelin teknologiainstituutista ja MBA tekniikan hallinnasta Tel Avivin yliopistosta. Hän on valmistunut Harvardin kauppakorkeakoulun yleisestä johtamisohjelmasta.

Dr. Hedva Ber

GLOBAL CHIEF OPERATIONS OFFICER JA DEPUTY CEO
Hedva johtaa eToron toiminnallista infrastruktuuria, yhtiön hallinnointia, säädöstenmukaisuutta ja säädösasioita, lakiasioita, riskinhallintaa ja yhteisövastuuta. Hedvalla on yli 25 vuoden kokemus pankki- ja rahoitusalalta. Vuosina 2015–2020 hän toimi Israelin pankkien valvojana. Sitä ennen hänellä oli useita johtotehtäviä Bank Leumissa, joista viimeisin on Chief Risk Officer. Vuosina 2005–2008 Hedva edusti Israelin valtiota Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) johtokunnassa. Hedva sai taloustieteen tohtorintutkinnon Jerusalemin heprealaisesta yliopistosta. *Photo Credit: Ronen Fadida

Avi Sela

HALLINTOPÄÄJOHTAJA
Avi on ollut eToron mukana aina siitä lähtien kun yhtiö perustettiin vuonna 2007. Hän toimii eToro EU LTD:n toimitusjohtajana ja eToro UK LTD:n pääjohtajana. Avi vastaa lakiasioista, säädöstenmukaisuudesta, tallennus- ja kirjanpitojärjestelmästä, toimintariskien hallinnasta sekä maksutoiminnoista. Hänellä on MBA- ja LL.B-tutkinnot johtavista yliopistoista.

Tuval Chomut

Chief Solutions Officer, eToro
Vuonna 2019 eToroon liittynyt Tuval on vastuussa eToron tuote-, teknologia- ja liiketoimintaratkaisujen valvonnasta. Hän valmistautui Kalifornian yliopistosta, ja hänellä on kattava kokemus menestyvien ohjelmistoyritysten johtamisesta eri puolilla maailmaa. Näitä yrityksiä ovat mm. ITG (jonka perustajajäsen hän on), Clicktale jne.

Nir Szmulewicz

Markkinointipäällikkö
Nir liittyi eToroon vuonna 2011. Hän johtaa markkinointiosastoa, johon kuuluvat hakukonemarkkinoinnin, sosiaalisen median markkinoinnin, median, yhteisön, asiakaspidon, yhtiökumppaneiden ja kasvun tiimit. Nir on ollut mukana liiketoimintatiedon ja markkinoinnin alalla monien vuosien ajan erilaisilla yhtiöiden vertikaalitasoilla. Nirillä on stokastisen operaatioanalyysin MBA- ja MSc-tutkinnot.

Jonathan Dayan

KAUPANKÄYNNIN VARAPÄÄJOHTAJA
Jonathan on ollut eToron mukana aina siitä lähtien kun yhtiö perustettiin vuonna 2007. Tällä hetkellä hän toimii kaupankäynnin varapääjohtajana ja hallinnoi kaupankäyntitapahtumia, hinnoittelua, likviditeettiä sekä kaupankäyntitiimejä eTorolla. Jonathanilla on liikkeenjohdon maisterintutkinto, oikeustieteen LLB-tutkinto ja rahoitussuunnittelun MBA-tutkinto.

Tal Ben-Simon

TUOTTEIDEN VARAPÄÄJOHTAJA
Tal liittyi eToroon vuonna 2009. Hän johtaa nykyään tuoteosastoa (tuotehallinta- ja suunnittelustudiotiimit) ja hallinnoi koko elinkaarta tuotteen kartoituksesta aina toteutukseen asti. Ennen eToroon liittymistä Tal oli menestyvä yrittäjä. Hän toimi perustajana ja toimitusjohtajana startup-yrityksessä, joka keräsi varoja kahdesta riskipääomarahastosta ja lanseerasi yrityksen tuotteen. Talilla on liikkeenjohdon BA-tutkinto.

Israel Kalush

SUUNNITTELUN VARAPÄÄJOHTAJA
Israel liittyi eToroon vuonna 2014. Hän johtaa suunnitteluosastoa, johon kuuluvat T&K, tekniset operaatiot ja turvallisuus. Israelilla on yli 20 vuoden kokemus yrittäjyydestä ja innovaatiosta, ja hän on luonut palkittuja tuotteita ja saanut aikaan kasvavia tuottoja. Hiljattain hän oli Dell Softwaren Israelin operaatioiden toimitusjohtaja. Israelilla on tietotekniikan ja talouden BA-tutkinto.

Etay Cohen

ASIAKASYHTEYKSIEN HOIDON VARAPÄÄJOHTAJA
Etay liittyi eToron palvelukseen vuonna 2016. Hänen vastuullaan on asiakasyhteyksien hoidosta huolehtiva henkilöstö, johon kuuluu tiimejä Israelista, Isosta-Britanniasta, Kiinasta ja Kyprokselta (työntekijöitä on yhteensä noin 150). Sitä ennen Etay oli johtavan televiestintäyhtiön puhelinkeskusliiketoiminnan toimitusjohtaja, ja hänellä oli yli 1 500 alaista. Etaylla on talouden ja hallinnon BSc-tutkinto.

Doron Rosenblum

Yritysratkaisujen varatoimitusjohtaja
Doron on eToron VP of Business Solutions ja vastaa useasta eToron huippuluokan tuotteesta ja palvelusta. Näihin kuuluvat eToron lohkoketju- ja kryptostrategia ja -tuotteet sekä eToron uusi eMoney-ohjelma, ja lisäksi hän on vastuussa toimistoistamme Belgiassa, Tanskassa, Manchesterissa ja Gibraltarilla. Doron tuo mukanaan kattavan 30 vuoden kokemuksen monialaisista IT-projekteista ja -operaatioista, mukaan lukien tuotteet, liiketoiminnan kehitys ja operaatiot. Doronilla on taloustieteen kandidaatin tutkinto (kiittävin arvosanoin).

Miri Kedem

HENKILÖRESURSSIEN VARAPÄÄJOHTAJA
Miri liittyi eToron palvelukseen vuonna 2009. Hän johtaa henkilöstöresurssien osastoa kaikilla osa-alueilla, mukaan lukien kykyjen hankinta, koulutus ja kehitys, tehokkuuden hallinnointi, korvausohjelma, seuraantosuunnittelu, työntekijäsuhteet ja hyvinvointi. Ennen eToroon liittymistä hän työskenteli henkilöstöresurssiosastolla muun muassa seuraavissa suurissa yhtiöissä: Fraud Sciences (PayPalin hankkima), Wiseband Communication, Optibase LTD ja Mercury Interactive (HP:n hankkima). Mirillä on oikeustieteen kandidaatin- ja LLB-tutkinnot.

Debbie Kahal

PÄÄNEUVONANTAJA
Debbie liittyi eToroon vuonna 2011. Ennen sitä hän toimi Corporate and Securities Groupin yhtiökumppanina seuraavissa: Meitar, Liquornik, Leshem ja Geva Tal. Hän edusti yhtiöitä ja yksityishenkilöitä monissa erilaisissa kansainvälisiä ja kansallisia yhtiötason ja kaupallisen tason tapahtumissa, kuten fuusioissa, hankinnoissa ja riskipääomasijoituksissa.

Elad Lavi

VP CORPORATE DEVELOPMENT
Elad on yrityksen kehitys-, strategia- ja sijoittajasuhteiden johtaja. Ennen eTorolle siirtymistään vuonna 2015 Elad työskenteli KPMG:n talouskonsulttina johtaville monikansallisille yrityksille ja maineikkaan lakifirman pankki-, rahoitus- ja johdannaisosastolla. Eladilla on lakitieteen LL.M-maisterintutkinto ja kauppatieteiden ja kirjanpidon kandidaatintutkinto (cum laude).

Meron Shani

VARATALOUSJOHTAJA
Meron tuo mukanaan 20 vuoden talousjohtokokemuksen, sillä hän on toiminut monipuolisesti erilaisissa kansainvälisten konsernien talousjohtotehtävissä, kuten strategisen suunnittelun, yritysjärjestelyiden ja kasvualoitteiden parissa. Ennen liittymistään eToroon vuonna 2019 Meron toimi johtavissa rooleissa The Stars Groupissa (TSG), jossa hän toimi lopuksi talousjohtajana. Ennen sitä Meron toimi 888 Holdings Plc. -yhtiön johtotehtävissä, muun muassa talousjohtajana. Meron kuului kokeneeseen tiimiin, joka johti kummankin konsernin siirtymistä yksityisestä julkiseksi. Ennen sitä Meron oli Senior Associate PWC Israelissa. Meronilla on kandidaatin tutkinto kirjanpidossa ja liiketaloudessa sekä oikeustieteen maisterin tutkinto (LL.M).

Guy Hirsch

TOIMITUSJOHTAJA (YHDYSVALLAT)
Guy tuo mukanaan laajan kokemuksensa innovaatiostrategian, liiketoiminnan kehityksen ja tuotemarkkinoiden alalta johtaessaan eToron strategiaa ja operaatioita Pohjois-Amerikassa. Guy toimi aiemmin innovaatiostrategiapäällikkönä Samsung SDS Americassa. Sitä ennen hän johti Samsung Electronics American vähittäismyynnin innovaatio-ohjelmaa. Guy perusti kaksi startup-yritystä, jotka kehittivät ja markkinoivat uusia ratkaisuja Fortune 500 -listalla oleville brändeille. Guylla on liiketalouden LL.B- ja BA-tutkinnot.

Robert Francis

TOIMITUSJOHTAJA (AUSTRALIA)
Ennen eToroon liittymistään kesäkuussa 2017 Robert työskenteli 13 vuoden ajan vähittäismyynnin valuuttakaupankäynnin ja hinnanerosopimusten markkinoilla. Robert työskenteli lisäksi Australian johtavan verkkopörssivälittäjän, Commonwealth Securitiesin, palveluksessa. Siellä hän johti pörssilistan optioiden palvelua sekä kansainvälisen kaupankäynnin palvelua. Hän on työskennellyt myös rahoitusalan johtavissa yhtiöissä, kuten TD Waterhouse, Astley and Pearce ja Exco International. Robertilla on liiketalouden bachelor-tutkinto Australian Curtin Universitystä.

Santo Politi

JOHTOKUNNAN JÄSEN
Santo on yksi Spark Capitalin perustajista ja vastuunalainen yhtiömies. Hän johti Spark Capitalin sijoituksia seuraaviin: Adap.TV (AOL), Admeld (Google), CT-100/CNET (CBS), IPWireless (General Dynamics), KickApps (KIT Digital), Lexity (Yahoo), Oculus (Facebook) ja OneRiot (Walmart). Santonilla on rahastoalan MBA-tutkinto Pennsylvanian yliopiston Wharton Schoolista. Hän on suorittanut lisäksi sähkötekniikan MSc-tutkinnon New Jersey Institute of Technology (NJIT) -korkeakoulussa.

Avner Stepak

JOHTOKUNNAN JÄSEN
Avner Stepak on Meitav Dashin entinen toimitusjohtaja ja yksi sen suurimmista osakkeenomistajista. Avner toimii yhtiön varapuheenjohtajana ja vastaa sen strategiasta ja liiketoiminnan kehityksestä. Hänellä on MBA-tutkinto johtavasta yliopistosta. Tämän lisäksi Avner on aktiivinen sosiaalialan yrittäjä, joka tekee työtä vammaisten ihmisten hyväksi.

Eddy Shalev

JOHTOKUNNAN JÄSEN
Eddy on Genesis Partnersin perustaja ja vastuunalainen yhtiömies. Eddy on keskittynyt julkisen ja yksityisen sektorin sijoituksiin huipputeknologian alalla, ja hän on ollut avainasemassa monissa huomattavissa menestystarinoissa. Eddyn ura alkoi IBM:llä, jossa hän toimi suurten järjestelmien asiantuntijana ja avainasiakaspäällikkönä sekä suurten avainasiakastilien strategisena suunnittelijana IBM UK:ssa. Eddylla on tietojärjestelmien MSc-tutkinto ja tilastotieteen BA-tutkinto.

J.Christopher Giancarlo

Vanhempi neuvonantaja
J. Christopher Giancarlo toimi Yhdysvaltain hyödykefutuurikauppakomission 13. puheenjohtajana. Giancarlo on toiminut myös Yhdysvaltain rahoitusvakauden valvontakomiteassa, presidentin rahoitusmarkkinatyöryhmässä ja Kansainvälisen arvopaperimarkkinavalvojien yhteisön johtokunnassa. Giancarlo on kansainvälisen asianajotoimiston, Willkie Farr & Gallagherin, vanhempi neuvonantaja. Hän on myös toinen perustaja Digital Dollar Projectissa, joka on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tehtävänä on edistää Yhdysvaltain keskuspankin digitaalisen valuutan tutkimusta. Giancarlo on suorittanut Juris Doctor -tutkinnon Vanderbilt University School of Law'ssa ja Phi Beta Kappa Bachelor of Arts -tutkinnon Skidmore Collegessa.

Sijoittajamme